Hälytysraha- ja sisäinen keikka -sopimukset jatkuvat

19.6.2013


Sopimukset jatkuvat määräaikaisena 31.1.2014 asti.

Paikallisneuvotteluissa 10.6. päästiin neuvottelutulokseen ns. hälyraha- ja keikkataksasopimuksista. Ammattiosastomme hallitus hyväksyi neuvottelutuloksen kokouksessaan 14.6. ja PPSHP hallitus kokouksessaan 18.6. hyväksyi paikallisneuvottelun mukaisesti jatkon sopimuksille.

Sisäinen keikkailusopimus jatkuu entisenlaisena. Hälytysrahasopimukseen on tehty joitain tekstimuutoksia. Sopimuksesta poistettiin hälytysrahan käyttö toisella osastolla. Noissa tapauksissa tulee jatkossa käyttää sisäisen keikan korvauksia.

Ylihoitajilta pyydetään esityksiä soveltamisohjeesta alle neljän tunnin vuoroihin hälyttämisestä, jonka pohjalta henkilöstöjohtaja ja pääluottamusmiehet työstävät asiaa eteenpäin.

Uuteen sopimukseen on lisätty, että työnantajan (edustajan) tulee aina hälyyttäessään työntekijä töihin joko vapaalta tai töistä, mainita hälytystä tehdessään onko hälytysraha tulossa!

Tässä on myös työntekijöillä muistamisen ja tietynlaisen vastuun paikka, eli muistakaa kysyä hälyraha-asiasta, ellei työnantaja sitä puheeksi ota (muistamattomuuttaan)!

Lisätietoa asiasta pääluottamusmies Juha Honkakoski tai ao:n puheenjohtaja Arja Tunturi.

Asiasta on tiedotettu myös YouTubessa. Katso ylläolevien haastattelut!