Ajankohtaista: Jaksotyöuudistus, Tivolilippuja jne.

23.5.2015



Ajattelimme lähestyä teitä pitkästä aikaa postilla, koska kerrottavaa on kertynyt taas paljon... Tässä numerossa:

1) Jaksotyöuudistus
2) Lääkärin määräämien tutkimusten leimauskäytännöt 
3) Tiedottaminen
4) Tulevia tapahtumia

Edunvalvontarintamalla on tulossa pari isoa juttua näiden lisäksi, mutta asioiden ollessa vielä valmisteluvaiheessa emme voi niistä enenpi hiiskua. Syksyllä sitten kuuluu!

 

1) Jaksotyöuudistus

KVTES:n muuttuneet jaksotyömääräykset otetaan käyttöön talossamme 8.6.2015 alkavalla listalla. Se on heti sopivasti ns. arkipyhälista, eli jotka silloin töissä ovat, pääsevät heti nauttimaan tietyistä sen tuomista eduista. Suurimpia muutoksia tulee olemaan muodollisen jaksotyön poistuminen, eli on vain jaksotyötä. Titaniassa törmäätte "jaksotyö, päiväluonteinen" -merkintään, mutta se on vain tilastollinen. Samat määräykset koskevat molempia.

Työpäivän arvo on jatkossa 7t 39min, ja arkipyhä tai lomapäivä pudottaa sen verran säännöllistä työaikaa JA ylityörajaa. Aiemminhan kummitteli listoissa lisätyöraja, jota ei enää täyttä työaikaa tekevillä ole. Osa-aikaisilla voi edelleen muodostua yksinkertaisesti korvattavaa lisätyötä.

Kaikenlaisia villejä huhuja liikkuu siitä mikä muuttuu ja mikä ei. Vuosiloman vähenemisestä liikkuu vääriä puheita - vuosiloman osalta ei muutu kuin osaviikkoisen vuosiloman merkitsemisen taulukko. Soveltamisala, säännöllisen työajan pituus, ruokailu, kahvitauko, työaikakorvaukset jne eivät muutu. Aikahyvityksiä voidaan edelleenkin antaa, siitäkin on liikkunut vääriä puheita. Työaikapankkisopimus ei muutu jaksotyöuudistuksen myötä! Koulutuspäivien arvosta on tehty paikallinen sopimus, jonka mukaan koulutuspäivien arvo on jatkossa täyttä työaikaa tekevän päivän arvo (7t 39min), myös osa-aikaisilla. 

 

Jaksotyöuudistus pähkinänkuoressa videona Tehy ry:n sivuilta: https://youtu.be/gu4iEi8RS28

Pidimme jäsenillan Oulun kaupungin ao:n kanssa 5.5. tästä, ja sen videomateriaalit, kalvot ja hyödyllisiä linkkejä löytyy osoitteesta http://ao707.tehy.fi/jaksotyouudistus

 

Tosiasia on, että ihan kaikkea emme voi tietää ennen kuin uudistus on käynnissä. Varmasti jotain tulkintaeroja työnantajan ja työntekijäpuolen välillä tulee olemaan. Niiden suhteen on vielä turha hakata päätä seinään, eli jos jokin asia askarruttaa, keskustele ensin esimiehesi kanssa, ja sen jälkeen ole yhteydessä luottamusmieheesi. Yhteystiedot osoitteessa http://ao707.tehy.fi/lm

 

2) Lääkärin määräämät tutkimukset

Työnantaja on KT:n ohjeistamana julkaissut muuttuneet käytännöt lääkärin määräämistä tutkimuksista. Aiemmin työterveyshuollossa käynnit, akuutit hammaslääkärit, raskauden ajan seuranta ja lääkärin määräämät tutkimukset (labra, rtg, erikoislääkärikäynnit) merkittiin työvuoroluetteloon pikku t:llä (jos ne sattuivat suunnitellun vuoron päälle), ne eivät olleet työaikaa mutta niitä ei tarvinnut tehdä takaisin. Nyt työnantaja ottaa 8.6. käyttöön aaltosulku-koodiin Titaniaan. Jatkossa pikku t tarkoittaa vain työnantajan määräämiä työterveyskäyntejä (työhöntulotarkastus, työkykyarvioinnit), aaltosululla merkitään muut aiemman käytännön mukaisesti sovitut lääkärikäynnit eli akuutit hammassäryt, raskauden ajan seurannat ja muut. Pikku t ei laske säännöllistä työaikaa eikä ylityörajaa. Aaltosulku laskee säännöllistä työaikaa, mutta ei laske ylityörajaa. Jos siis vaikkapa raskaana oleva ihminen käy neuvolassa aaltosulkukoodilla, ja tekee samalle listalle ylimääräistä työtä (aamun liukumat, varallaolon aktivoituminen, työnantaja muuttaa työvuoroluetteloa perustellusta syystä) niin tämä työ häviää taivaan tuuliin.

Kyseessä on siis huononnus entiseen, pysyväksi muodostuneeseen käytäntöön. Käytäntö asettaa työntekijät eriarvoiseen asemaan (heikennys koskeee vain jaksotyötä) ja iskee siis äkillisesti sairastuneisiin ja raskaana oleviin pahiten.

Tiedotamme asiasta lisää myöhemmin.

 

3) Tiedottaminen

Olemme saaneet palautetta kevään virkistystapahtumien aikana ja niiden jälkeen, että tieto ei saavuta kaikkia. Se on tietysti valitettavaa. Muistutammekin siis, että kaikki ajantasainen tieto ammattiosaston tapahtumista löytyy aina kotisivuiltamme http://ao707.tehy.fi - kaikki muut viestintäkanavamme ovat ns. täydentäviä kanavia. Sosiaalisessa mediassa meiltä löytyy aktiivinen tiedotuskanava Facebookista, niin avoimena sivuna kuin suljettuna ryhmänä. Lisäksi meillä on tilit Twitterissä, Instagramissa ja YouTubessa

Mutta mikään tieto ei löydy pelkästään niistä, eli kotisivuilta löytyy aina kaikki, jos ei ole somen käyttäjä. Tämän lisäksi meillä on kerran viikossa sivu PPSHP:n viikkotiedotteessa, mikä julkaistaan torstaisin aamupäivällä. Sähköpostia emme halua laittaa teille liian usein, ettei se huku muun mainospostin joukkoon. 

On haastavaa tavoittaa 3400 jäsentä, joten siksi lähestymme teitä monelta kantilta. Lisäksi tiedotuskanaviamme ovat ammattiosastomme toimijat, eli luottamusmiehet, hallituksen jäsenet, yhdysjäsenet jne. Kysy heiltä ainakin mistä tieto löytyy. Suuri tiedotuksen onnistumisen vastuu on myös kaikilla jäsenillä. Ammattijärjestö on yhtä kuin sen jäsenet, eli sinä olet Tehy. Eli jos olet aktiivinen ja käyt sivuillamme, seuraat meitä somessa tai kyselet toimijoilta, saat tiedon jäseneduista ja tapahtumista. 

 

4) Tulevia tapahtumia

Keväälle on jäljellä pari tapahtumaa: PPSHP uusien työntekijöiden perehdytyspäivä on 2.6., ja perinteiseen tapaan meillä on siellä ständi aulassa. Eli jos olet osallistumassa tuohon päivään, tule moikkaamaan toimijoitamme, ottamaan vähän karkkia ja jakotavaraa, kyselemään askarruttavista asioista ja osallistumaan arvontaan.

Tehy ry:n järjestämään PowerPark-päivään on bussikuljetus 6.6. ja se oli huippusuosittu - bussi on täynnä, mahdollisia peruutuspaikkoja voi tiedustella matkanjohtajalta. http://ao707.tehy.fi/powerpark

Sen sijaan jokunen lippu on vielä jäljellä Suomen Tivoliin. Koska haluamme tarjota edun niille jotka eivät päässeet PowerParkiin, liput tulee noutaa 6.6. kello 12 Suomen Tivolin portin läheisyydestä. Liput pitää varata etukäteen kotisivuiltamme, osoitteesta http://ao707.tehy.fi/suomentivoli - rajoitettu erä, toimi nopsaan!

Syksyllähän on sitten Ruskaretkeä, erilaisia jäseniltoja ja -koulutuksia (kaikille avoimia, kohdennettuja), Pikkujoulut 6.11. sekä muuta tapahtumaa kalenterin täydeltä. Niistä tarkempaa tietoa myöhemmin... Seurailkaa tiedotusta!

 

 

Ilon kautta

Tatu Tiala
puheenjohtaja, Tehy PPSHP ao 707
p. 040 0145 707 (talon sisältä 1064)

 

Postia koko hallitukselle voit laittaa osoitteeseen ao707@tehy.net