Terveisiä kevätkokouksesta!

6.4.2017





Tehy PPSHP piti sääntömääräisen kevätkokouksensa 6.4.2017 Teatteri Riossa, Oulussa.

Listalla oli sääntömääräisten asioiden vuoksi myös Tehy PPSHP luottamusmiesorganisaatio. Ilta aloitettiin syömällä Rion maukasta kolmen juuston broileria, jonka jälkeen pidettiin itse kokous. Kokousväelle tarjoiltiin yllätysesiintyjänä Madetojan Makkaraperunat, joka on Madetojan musiikkilukion laulu- ja tanssiyhtye. Kuultiin Ievan polkkaa ja kaikkia muita ikivihreitä! Illan päätteeksi STTK:n puheenjohtaja Antti Palola piti ajankohtaiskatsauksen. Antin osuus oli erittäin vuorovaikutteinen ja jäsenet esittivät paljon kysymyksiä esim. kiky-sopimukseen ja tulevaisuuteen liittyen. Paikalla oli noin 130 jäsentä. Kiitos kaikille!

Kokous hyväksyi hallituksen esityksen toimintakertomuksesta 2016 stilistisin muutoksin. Samoin hyväksyttiin muutamien tarkentavien kysymysten jälkeen tilinpäätös vuodelta 2016 ja hallitus sai tili- ja vastuuvapauden viime vuodelta. Hallituksen esitys tehtäväpalkkioiden jakaantumisesta hyväksyttiin. 

Hallitus esitti jäsenkokoukselle, että maakuntauudistuksen vuoksi luottamusmiesten kautta jatketaan vuodella, kunnes PPSHP ky lakkautuu 31.12.2018. Esitys hyväksyttiin, ja aiemmin saavutettu ehdollinen paikallisneuvottelutulos muuttuu päätökseksi. Tehy PPSHP luottamusmiehet jatkavat siis kauttaan eikä tänä vuonna käydä luottamusmiesvaaleja.

Muissa asioissa kuultiin jotain jäsenistön kysymyksiä, sekä käytiin lyhyt esittely tänä vuonna käytävistä Tehyn vaaleista. Ehdokasasetteluhan alkaa 7.4. kello 10. 

Kaiken kaikkiaan iltaa voidaan pitää onnistuneena. Kiitos aktiiviselle jäsenistölle, kiitos Antille ja kiitos Makkaraperunoille!

KATSO KEVÄTKOKOUKSEN KUVAMATERIAALIA TÄSTÄ



//Tehy PPSHP