Ajankohtaista neuvottelurintamalta
26.9.2013
Tehyn valtuusto hyväksyi 25.9.2013 sopimuksen, jolla Tehy on mukana kunnallisessa sopimus- ja neuvottelujärjestelmässä, jota samalla myös uudistettiin. Päätöksen myötä Tehy on välittömästi mukana kunta-alan neuvotteluissa liittyen työllisyys- ja kasvusopimukseen. Jos joku nyt kuvittelee, että haave omasta sopimuksesta lähti ja tämä on paluu takaisin TNJ:n aikoihin, voimme kertoa, että pelko on aiheeton. Tämä on yksi askel kohti koulutetun hoitohenkilökunnan omaa sopimusta. Tätä asiaa tullaan avaamaan esim. jäsentilaisuudessa 2.10. luentosalissa 3 (OYS), yhdysjäsenillassa 29.10. ja muissa jäsentilaisuuksissa. Kannattaa siis pitää faktat mielessä: Tehy ei yhdy muiden sopimukseen, vaan päättää neuvottelujen jälkeen ITSENÄISESTI uusien sopimuksien allekirjoittamisesta. Meillä on jatkossakin omat luottamusmiehet.
|