Vuoden 2017 Hyvä Ihminen on aoh Sanna Kivimäki

28.3.2017




Tehy PPSHP on valinnut hallituksen kokouksessaan vuoden 2017 Hyvän Ihmisen.

Ammattiosastomme hallitus valitsee jäsenten ehdotuksen perusteella vuosittain "HYVÄ IHMINEN" -tunnustuksen saajan!

Kriteerit ovat: Ihminen, joka on työssään tai muuten toiminnallaan vaikuttanut meidän jäsentemme hyvinvointiin, työn sujuvuuteen, työilmapiiriin, auttanut, opastanut ja kannustanut. Hän on ystävällinen, positiivinen, iloinen, rohkeasti ja luontevasti oma persoona. Hän on asiansa osaava, auttaa vaikeissa asioissa ja huomioi toiset tasapuolisesti. Hän voi olla pienenkin piirin ehdokas eli ei tarvitse ”maailmoja syleillä”.

Ehdokkaita voivat esittää ammattiosaston jäsenet. Ehdokkaalla tulee olla takanaan useamman henkilön kannatus. Tunnustuksen saaja voi olla ammattiosastonn jäsen, mutta se ei ole tunnustuksen saamisen edellytys. Hän voi olla myös sairaanhoitopiirin ulkopuolelta. Samalle henkilölle ei tunnustusta myönnetä peräkkäisinä vuosina.

Ammattiosastonn hallitus valitsee tunnustuksen saajan. Hallitus ei voi esittää omaa ehdokasta. Hallituksen jäsenet voivat kuitenkin olla mukana esittämässä jotain ehdokasta tai ehdokkaana.

Muistaminen on 100 euron lahjakortti, kukkia ja pienimuotoinen kahvittelu.

Vuoden 2017 Hyvä ihminen on Sanna Kivimäki, apulaisosastonhoitaja OYS osastolta 35.

Perusteluiksi valinnalle annettiin mm. seuraavaa:

”Sanna on työssään reilu. Kuuntelee kaikkia tasapuolisesti. Rohkaisee tulemaan luokseen askarruttavissa asioissa. Rauhallinen, empaattinen, helposti lähestyttävä. Ajattelee ensin työntekijöitä. Ei jätä työntekijöitään pulaan!" 

Onnea Sanna!

Ps. Ehdotuksia jälleen useita, mikä osoittaa että meillä on hieno työpaikka! 


//Tehy PPSHP

 

KATSO AIEMMAT HYVIKSET TÄÄLTÄ