Terveisiä syyskokouksesta!

29.11.2017






Tehy PPSHP sääntömääräinen syyskokous pidettiin 28.11.2017 Hotelli Lasaretissa, Oulussa. Paikalla oli kohtalaisen hyvä osanotto aktiivista jäsenkuntaamme.

Esityslistalla olivat perinteiset sääntömääräiset asiat ja hallituksen täydennysvaali.

Kokouksen puheenjohtajana toimi Esa Ervasti. 

Ammattiosaston johtaja Outi Puoskari esitteli hallituksen esityksen toimintasuunnitelmaksi. Kertomukseen tehtiin keskustelun pohjalta stilistisiä muutoksia, sekä pari muutosta vastaamaan paremmin ammattiosaston sääntöjä, jonka jälkeen suunnitelma hyväksyttiin.

Ammattiosaston talouspäällikkö Aira Lievetmursu esitteli vuorostaan hallituksen esityksen ensi vuoden budjetiksi. Tarkentavien kysymysten jälkeen esitys hyväksyttiin.

Toiminnantarkastajaksi valittiin ensikin vuodelle Markku Vaarala ja Ari Heikkinen, ja heidän varalleen Anne Sivonen ja Tuija Parkkonen.

Hallituksen täydennysvaaliin oli tullut 7 ehdokasasiakirjaa. Esityslistasta poiketen kokous päätti täydentää hallitusta kolmella varajäsenellä ilmoitetun kahden sijaan. Aiemmin olleen yhden varajäsenen varauksen lisäksi Jarkko Hyvönen ja Mika Seppänen olivat ilmoittaneet hallitukselle eroavansa hallitustyöstä. Uurnaäänestyksen perusteella kokous valitsi hallituksen varajäseniksi Anna-Kaisa Lapin (aoh, kesle), Sanna Fältin (sh, knf) ja Eeva Nenosen (sh, pks-anestesia). Onnea valituille ja tervetuloa hallitustoimintaan!

Muissa asioissa nähtiin Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkösen videotervehdys kokoukselle. Millan piti olla alunperin paikalla kokouksessa, mutta tuoreen puheenjohtajan kalenteri oli täyttynyt siten, että paikalle ei ehtinyt. Kokous toivoi näkevänsä Millan Oulussa viimeistään keväällä.

Muissa asioissa tehtiin myös kannatettu esitys, että hallitus valmistelee kevätkokoukselle sääntömuutoksen, jossa ammattiosaston toiminta-alue muutetaan PPSHP:stä Pohjois-Pohjanmaaksi ja ammattiosaston kokouksista ilmoittaminen päivitetään vastaamaan nykyaikaa, eli vaatimus liiton lehdessä ilmoittamisesta jää pois. 

Kokouksen lopuksi paikallaolijoiden kesken arvottiin kolme kappaletta XXL:n 50 euron lahjakortteja. Onnea voittajille!

Kiitos osallistujille aktiivisuudesta!

 

//Tehy PPSHP hallitus

Liitteet

  • ao707-tosu2018.pdf (175 kB)
    Hyväksytty toimintakertomus, kokouksen tekemät muutokset lisätty.