PPSHP hallitus, ylin viranhaltijajohto sekä ammattijärjestöjen pääluottamusmiehet kokoontuivat 15.2. hakemaan yhdessä ratkaisuja leikkaustoimintaan kohdistuvaan resurssivajeeseen

15.2.2021


Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on tehnyt päätöksen yliopistollisen sairaalan (OYS) viiden leikkaussalin sulkemisesta huhtikuun loppuun saakka henkilöstön riittävyyteen liittyvien akuuttien haasteiden vuoksi. OYS:in leikkaussalien lukumäärä on kokonaisuudessaan n. 50 leikkaussalia. Kaikki päivystykselliset ja kiireelliset leikkaukset kyetään hoitamaan myös em. toiminnan supistuksen aikana ja merkittävä osa myös muusta suunnitellusta leikkaustoiminnasta.

Korona-pandemiaan liittyvän tehohoitokapasiteetin kasvattaminen keväällä 2020 johti mm. hoitohenkilöstön täydennyskoulutuksen seurauksena kiireettömän leikkaustoiminnan supistamiseen aiheuttaen henkilöstölle haitallista kuormittumista. Kevään 2020 ajan jatkuneen leikkaustoiminnan supistuksen seurauksena sairaanhoitopiirissä oli viime syksynä enimmillään lähes 1100 yli 180 vrk leikkaushoitoa odottanutta potilasta, kun tällä hetkellä yli 180 vrk leikkaushoitoa odottaneiden määrä on n. 200 potilasta. Nyt suunnitellun henkilöstön saatavuuden haasteisiin liittyvän määräaikaisen leikkaustoiminnan supistuksen ei odoteta vaikuttavan määräaikaisena toimenpiteenä kovin merkittävästi leikkausjonojen pituuteen.

PPSHP:n hallitus, ylin viranhaltijajohto sekä ammattijärjestöjen pääluottamusmiehet ja muu edustus kokoontuivat ma 15.2. keskustelemaan leikkaustoimintaan kohdistuvasta resurssivajeesta ja ajankohtaisesta tilanteesta sekä viranhaltijajohdon esittämistä korjaavista toimenpiteistä. Keskustelussa nostettiin esille mahdollisina korjaavina toimenpiteinä mm. vakituisen varahenkilöjärjestelmän eli osaajayksikön laajentamista ja välitöntä vakituisten tehtävien auki julistamista yksikköön, henkilöstön rekrytointiin liittyvän headhunting-kannustinpalkkion mahdollista käyttöönottoa, leikkaussali- ja anestesiayksikköön rekrytoitavan henkilöstön täydennyskoulutusta yhteistyössä alueen koulutusorganisaatioiden kanssa rekrytointien edistämiseksi, Pohjois-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon osuuskunnan mahdollista hyödyntämistä osaratkaisuna eri ammattiryhmien riittävyyteen ja saatavuuteen liittyvien haasteiden ratkaisemisessa sekä esimieskoulutusta ja vuoden 2022 alussa toteutuvaa organisaatiouudistusta.

Keskustelutilaisuudessa todettiin kaikilla osapuolilla olevan vilpitön halu löytää mahdollisimman pikaisia ratkaisuja resurssivajeen korjaamiseksi sekä henkilöstön riittävyyden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi. Edelleen tilaisuudessa todettiin ylimmän viranhaltijajohdon sekä ammattijärjestöjen luottamushenkilöiden välillä olevan keskinäinen luottamus ja avoin vuoropuhelu. Johtamiskulttuurissa todettiin tapahtuneen viime vuosina myönteisiä muutoksia johtajavaihdosten myötä, joskin tarvetta johtamisen ja esimiestyön kehittämiselle todettiin edelleen olevan. Keskustelutilaisuudessa tuotiin ammattijärjestöjen puolelta ilmi, että julkisuudessa esillä ollut johtamiseen liittyvä kritiikki ei kohdistu ylimpään virkamiesjohtoon.

 

Kai Pajala, hallituksen puheenjohtaja

Anne Huotari, valtuuston puheenjohtaja

Ilkka Luoma, sairaanhoitopiirin johtaja

Juha Korpelainen, johtajaylilääkäri

Pirjo Lukkarila, hallintoylihoitaja

Jaana Pikkupeura, pääluottamusmies, JUKO, Lääkäriliitto

Pertti Henttu, pääluottamusmies, JUKO, KVTES

Jukka Kanto, pääluottamusmies, Tehy

Raili Nieminen, pääluottamusmies, JHL

Jamina Pietikäinen, pääluottamusmies, Jyty