Sote sopimuksen järjestelyerä neuvottelut on päätöksessä tällä erää

13.9.2024


Sote-sopimuksen järjestelyerä neuvottelut 1.6.2024 maksuun tulleesta erästä (kaksi erää 0,73 % ja 0,6 %) on saatu päätökseen. Yhteisestä sopimuksesta 0,73 % TES-erästä maksettiin 0,17 % kaikille yleiskorotuksena. Muutoin eriä on käytetty esimerkiksi palkkausepäkohtien korjaamiseen, palkkausjärjestelmän kehittämiseen ja henkilöstön veto- ja pitovoiman parantamiseksi. Kohdennukset on jaettu mahdollisimman tasapuolisesti eri hinnoitteluliitteiden välillä. Tällä tavoin askel kerrallaan lähestytään viime neuvottelukierroksella saadun palkkausohjelman tavoitteita.

Olemme vielä keskellä uuden palkkausjärjestelmän rakentamista ja tulevilla järjestelyerillä jatketaan tästä mihin nyt jäätiin. Päivitetty palkkataulukko löytyy nyt Ilonasta.

Työnantaja on ilmoittanut, että järjestelyeristä 1.6.2024 takautuvasti tulevat korotukset tulevat maksuun 30.9.2024. Tarkista tuolloin tilinauhasi. Jos epäilyttää, ettei asia kohdallasi ole mennyt oikein, ole yhteydessä esihenkilöösi tilanteen selvittämiseksi. Uusi palkkasi näkyy tuolloin myös Hessussa.

Työnantaja toimittaa henkilöstönedustajille yksityiskohtaisemmat listaukset syyskuun palkka-ajojen jälkeen lokakuulla. Tämän jälkeen luottamusmiehet pystyvät antamaan vastauksia yksilötasolla.

Sopimuskaudella on jaossa vielä yksi järjestelyerä, joka siirtyy helmikuulle 2025 KT:n ja pääsopijajärjestöjen keskustasolla tehdyllä päätöksellä.

 

Terveisin Tehyn Pohteen neuvottelijat