Ajankohtaista Pohteen tehyläisille 2.5.2023

2.5.2023

Rajatut yhteistoimintamenettelyt ovat päättyneet 18.4.2023

Neuvottelujen aikana kaikille neuvottelujen piirissä oleville on tarjottu joko työsopimuksen tai virkamääräyksen mukaisia tai muita soveltuvia tehtäviä. Yhteistoimintaneuvottelujen tulosta on käsitelty Pohteen aluehallituksessa 25.4.2023.

Neuvottelutuloksen edellyttämiä toimenpiteitä koskevat päätökset tehdään myöhemmin. Esihenkilöt ohjeistetaan henkilöstöhallinnosta, jonka jälkeen he ovat yhteydessä niihin henkilöihin, joita muutokset koskevat. Jos sinulla on kysymyksiä päätöksen saamiseen liittyen, niin ota yhteyttä alueesi pääluottamusmieheen.  Rekrytointikielto on pääosin päättynyt muutamia tehtäviä lukuun ottamatta.

 

Pohde tiedottaa seuraavasti järjestämissuunnitelmaan liittyvistä yhteistoimintaneuvotteluista:

"Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on käynnistämässä muutosneuvottelut sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman toimeenpanemiseksi. Neuvottelut koskevat yhteensä noin 200 henkilöä, joiden tehtäväkuviin ja työntekopaikkoihin voi tulla muutoksia.  Henkilöstöön vaikuttavista muutoksista ryhdytään neuvottelemaan yhdessä henkilöstön kanssa toukokuussa 2023.”

Tehy järjestää aiheesta Pohteen tehyläisille jäsenille jäsenillan Teamsilla keskiviikkona 10.5.2023 klo 18.00 alkaen. Seuraa tiedotusta ja tule kuulolle! Kutsu tulee keskitetysti Tehy ry lähettämänä.

 

Kertapalkkion (koronakorvauksen) korjaukset on tehty

Virheiden tarkastuksessa on noudatettu sopimuksen kirjauksia, eikä sopimustulkintaa ole laajennettu. Näin ollen asia on loppuun käsitelty.

Maksamatta jääneet tai aiheettomasti maksetut kertakorvaukset työnantaja pyrkii korjaamaan 31.5.2023 palkanmaksun yhteydessä. Myöhässä maksettaviin kertapalkkioihin tulee automaattisesti korkolain mukainen viivästyskorko.

Mikäli sinulla on kysymyksiä aiheeseen liittyen, ota yhteyttä esihenkilöösi. Jatkossa työnantaja vastaa mahdollisiin asiaan liittyviin kysymyksiin.

 

Tehy Pohjois-Pohjanmaan ammattiosastojen RAKE ryhmän valitsemat neuvottelijat

pääluottamusmiehet Jukka Kanto, Eeva Honkanen, Nina Pulkkinen, RAKE ryhmän pj Outi Puoskari