Pohteen tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaan liittyvät yt-neuvottelut ovat päättyneet

17.4.2024

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella 26.2.24 alkaneet, tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman toimenpidesuunnitelmiin liittyvät yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet 8.4.2024. Neuvottelut käytiin edustuksellisesti, henkilöstöä edustivat pääsopijajärjestöjen pääluottamusmiehet.

Nyt päättyneissä neuvotteluissa henkilöstövaikutukset tarkoittavat ensisijaisesti irtisanomisperusteisia palvelussuhteen ehtojen muutoksia. Neuvottelujen alkaessa ennakoitiin, että irtisanomisperusteiset tehtävämuutokset koskisivat enintään 3500 henkilöä. Neuvottelujen kuluessa kuitenkin todettiin, että valtaosa suunnitelluista toimenpiteistä voidaan toteuttaa paikallisesti sopimalla, työnjohdollisesti tai henkilöstön kanssa yhdessä sopien, joten irtisanomisperusteisten tehtävämuutosten määrä väheni neuvottelujen edetessä koskemaan 720 henkilöä, noin neljäsosaan alkuperäisestä.


Näistä 245 henkilön osalta kyse on yksikön toiminnan lakkauttamisesta tai merkittävästä muutoksesta yksikön toiminnassa. Muiden osalta toimenpiteet koskevat esimerkiksi työntekopaikan tai työtehtävän muutosta.


Irtisanomisperusteisten muutosten kohteena olevalle henkilöstölle ilmoitetaan henkilökohtaisesti huhti-toukokuun aikana sähköpostilla, jossa on myös tarvittaessa linkki osaamiskartoitukseen, jonka avulla työnantaja kartoittaa tarjottavaa uutta tehtävää. Muiden toimenpiteiden osalta ilmoitukset saattavat tulla myöhemminkin.


Tehy pitää jäsenillan aiheesta Pohteen alueen tehyläisille teams:lla to 25.4.2024 klo 18 alkaen. Teams-kutsu tulee Tehyn Oulun aluetoimistolta. Käymme läpi ohjeistusta ja vastaamme kysymyksiin liittyen tähän tilanteeseen.



Muista, että voit olla yhteydessä omaan luottamusmieheesi kaikissa tähän asiaan liittyvissä mieltä askarruttavissa kysymyksissä ja pyytää häntä tukihenkilöksi kuulemiseen, johon sinulle tulee kutsu sähköpostilla. Alueesi luottamusmiesten tiedot löydät osoitteesta https://www.tehyppshp.fi/pohde/luottamusmiehet/ tai klikkaamalla oheista linkkiä.


Tehy Pohteen alueen pääluottamusmiehet ja neuvotteleva ao pj