Tiedote Pohteen tehyläisille SOTE sopimuksen hinnoitteluliite uudistukseen liittyen
8.5.2024
Helmikuussa 2024 saavutettiin valtakunnallinen neuvottelutulos uuden palkkausjärjestelmän ensimmäisestä vaiheesta, jossa tehtäväkokonaisuudet sijoittuvat viiteen palkkausliitteeseen, aiemmin niitä oli kaksi. Liitteiden sisällä on erilaisia palkkaryhmiä (palkkahinnoittelukohdat), joissa määritellään peruspalkat eli vähintään maksettavat palkat lähes kaikille suurille ammattiryhmille. Palkkaryhmissä määritellään peruspalkat eli vähintään maksettavat palkat lähes kaikille suurille ammattiryhmille. Palkkaryhmät ovat valtakunnallisia, ja niiden euromäärät velvoittavat työnantajia. Uudet palkkaliitteet ovat: Yllä olevan neuvottelutuloksen lisäksi kaikilla hyvinvointialueilla käydään paikallisneuvottelut työntekijöiden palkkahinnoitteluliitteisiin sijoittamisesta. Voit lukea lisää valtakunnallisesta ratkaisusta Tehyn sivuilta. Pohteen osalta paikallisneuvottelut ovat nyt päättyneet. Neuvottelujen aikana työnantaja on esitellyt omia linjauksiaan sekä Tehynä olemme tuoneet omat esityksemme työnantajalle. Asia etenee seuraavaksi siten, että työnantaja tekee päätöksen hinnoitteluliitteisiin ja kohtiin sijoittamisesta keskustasolla tehdyn kirjauksen mukaisesti. Järjestöjen edustajille päätökset annetaan tiedoksi kesäkuun alussa.
Tehyn Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen ammattiosastot |