Neuvottelut sisäisestä keikkatyöstä ovat päättyneet tuloksettomana

25.9.2024


Pohde työnantaja irtisanoi heinäkuussa sille PPSHP:lta siirtyneen sisäisen keikkailun sopimuksen. Sopimuksessa sovittiin toisin OYS:n alueen toimintojen sisäisestä keikkatyöstä, jossa korvaus ylityöstä oli huomattavasti parempi.

Irtisanomisen yhteydessä työnantaja ilmoitti, että sillä on halukkuutta neuvotella järjestöjen kansa uusi koko Pohteen kattava sisäisen keikkatyön sopimus. Uudella sopimuksella oli tarkoitus korvata nykyiset käytössä olevat mallit ja korjata tilanne, jossa kustannukset keikkatyöstä menevät työntekijän kotiyksikköön.

Tehy valmistautui neuvotteluihin vastuullisesti koko jäsenkenttänsä huomioiden. Tehy esitti työnantajalle kohtuullista korvausta sekä malliltaan yksinkertaista sopimusta. Työnantajan esitys ei vastannut tavoitteitamme ja Pohteen alueen Tehyn ammattiosastot yksimielisesti päättivät, ettei työnantajan esittämillä ehdoilla ole mahdollisuutta edetä sopimukseen.

OYS:n sisäinen keikkatyösopimuksen soveltaminen päättyy 1.10.2024. Jäämme odottamaan työnantajan ohjeistusta mallista, jolla työnantaja aikoo varmistaa työvoiman saatavuuden. Tehy muistuttaa, että työnantaja kantaa vastuun potilasturvallisuudesta sekä tarvittavista ja käytössä olevista resursseista kaikissa tilanteissa.

 

Tehyn Pohteen ammattiosastot