2014 Kari Lehtinen

Hiivimme Visalan sairaalaan takaovesta.
Visalan leipurit olivat tehneet kakkua, ja henkilökunta odotti Karia asemissa.
Tunnustuksen saanti oli Karille täysi yllätys!

Vuoden 2014 Hyvä ihminen on lääkäri, vastuualuejohtaja Kari Lehtinen Visalan sairaalasta.

Perusteluiksi valinnalle annettiin mm. seuraavaa:

"Karin luonteenomaisin piirre on arvostaa omassa työyhteisössään aidosti jok'ikistä työntekijää ja työvaihetta, olkoon se kuinka vaatimaton tai näkymätön tahansa. Hänen omana toiveenaan ja pyrkimyksenään on, että kaikilla olisi hyvä tehdä omaa työtä, omien kykyjensä ja taitonsa mukaan.

Kaikki ovat tehtävistään riippumatta tasa-arvoisia ja kaikkien työpanos on yhtä arvokasta. Hän toimii itse oivana hiljaisena esimerkkinä muille: Sisälle tullessaan hän pyyhkii aina tarkasti kenkänsä kunnioittaen sairaalahuoltajien työtä ja hän muistaa kiittää kiiltävistä lattioista.

Karista huokuu rehellisyys, hyväntahtoisuus ja lempeys. Nämä ominaisuutensa hän on oivallisesti yhdistänyt tiukkaan ja kurinalaiseen johtamiseen oivalliseksi kombinaatioksi.

Kari on yhteisönsä suuresti kunnioittama ja arvostettu, milestämme poikkeuksellinen johtaja. Hallinnollisten töiden lisäksi hän toimii muun muassa kolmen osaston lääkärinä."

Onnea Kari!

Puheenjohtaja Arja rutistaa.
HYVÄ IHMINEN 2014.
Kakkua kaikille!
Kari ja Tahto.